Simaa ja leipää

Laitoin äsken simat käymään. Siitä onkin aikaa, kun viimeksi on itse tullut simaa itse tehtyä, vaikka suuri fani olenkin. Se on muka niin vaivalloista… Reseptin otin DanSukkerin fariinisokeripussin kyljestä. Muutaman päivän päästä sitten herkutellaan :)

Kauppojen tyhjien leipähyllyjen ja simaa varten ostetun hiivan innostamana leivoin myös leipää. Tai no leivoin ja leivoin. Olen ehkä vuoden ajan käyttänyt ohjetta, jonka löysin Finfoodin sivuilta. Sivut ovat sittemmin uudistuneet ja resepti kadonnut, joten kirjoitan sen tähän.

* * *

NOPEATEKOINEN VUOKALEIPÄ

  • 25 g hiivaa
  • 1 rkl öljyä
  • 2,5 dl vettä
  • 1 tl suolaa
  • 2 tl sokeria
  • 1 dl vehnäleseitä
  • n. 6 dl vehnäjauhoja

Sekoita öljy ja vesi ja lämmitä kädenlämpöiseksi. Murenna hiiva nesteeseen ja sekoita, kunnes se on liuennut. Sekoita muut ainekset joukkoon, Kaada taikina voideltuun 1,5 litran vuokaan, Anna leivän kohota peitettynä kaksinkertaiseksi. Paista 200-asteisen uunin alaosassa noin 15 minuuttia. Nosta keskitasolle ja paista vielä 15 minuuttia. Anna leivän levätä vuoassa hetken ennen kumoamista. Jäähdytä leipä liinaan käärittynä.

* * *

Leipä on älyttömän nopea tehdä, ja reseptiä voi varioida melkeinpä miten tahansa. Yleensä käytän öljynä oliiviöljyä ja sokerina ruokosokeria tai muscovadosokeria. Ne pehmentävät makua ihanasti! Tällä kerralla käytin jauhoina sämpyläjauhoja ja luomuvehnäjauhoja ja heitin sekaan puolisen desiä auringonkukansiemeniä. Maku on varmasti kohdallaan, mutta ulkonäöltään leivästä tulee hieman… vino. Menin nimittäin tiputtamaan vuoan kohoamista kurkatessani ja tulos on sen mukainen. No, sattuuhan sitä. Kohta täällä kuitenkin tuoksuu leivottu leipä!

2 thoughts on “Simaa ja leipää

  1. Tätä reseptiä pitää kokeilla, vaikuttaa ihanan yksinkertaiselta! Tuoreen leivän tuoksu on kyllä mahtava!

    Mutta erikoinen juttu tuo paistamisjärjestys. Korvaakohan se toisen nostatuksen? Entäs tuleeko leivän pinta rapeaksi? Itse laitan leivän ensin 250 asteeseen ja vähennän sitten lämpöä, jolloin kuoresta tulee rapsakka. No siitä on kyllä aikaa kun olen leipää leiponut, mutta ehkä tällä ohjeella voisin taas aloittaa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s