Viikko köyhäilyä

Päätin elokuun alussa, että otan työmatkat hyötyliikunnan kannalta, enkä käy työpaikan ankeassa henkilöstöravintolassa. Päätös on pitänyt muutamaa aamua ja lounasta lukuun ottamatta, ja rahaa on säästynyt. Siitä innostuneena ajattelin kokeilla tämän viikon köyhäilyä: liikkua pyörällä tai jalan ja syödä mitä kaapista löytyy. Tavoite on, etten kuluta tällä viikolla senttiäkään.

Eilen söin aamupalaksi mustikoita, banaania, vehnäleseitä ja jogurttia. Mehu oli äidin tekemää ja kahvia oli kaapissa. Lounaan nautin työnantajan tarjoamana. Välipalaksi söin viikonloppuna ostettua täysjyväleipää ja juustoa sekä vanhempien kasvattamaa kurkkua. Iltapalaksi oli sunnuntaina tekemääni omena-kauraherkkua.

Aamupalasetti tänään oli samanlainen kuin eilen ja lounaaksi söin samantyyppisiä leipiä kuin eilen välipalaksi plus viime viikolla ostettuja porkkanoita. Välipalaksi söin töissä vanhempien puista poimittuja omenoita ja kotona sunnuntaista omena-kauraherkkua. Iltapalaksi ajattelin kyhätä perinteistä munakokkelia.

Toistaiseksi olen siis pysynyt tavoitteessani hyvin. Tosin olen ollut niin flunssainen, ettei mieli ole tehnyt mitään erikoisempaa syötävää, eikä ole tullut lähdettyä kaupungille hengailemaan. Mieskin on tämän viikon pois, niin voin suunnitella syömiseni ja tekemiseni ihan rauhassa ;)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s