Vanhassa vara parempi

Suvi Ahola kirjoitti eilen Hesarissa kausiruuasta, josta ruokakirjat, -lehdet ja -ohjelmat trendikkäästi toitottavat. Kuten Ahola huomauttaa, kyse on itse asiassa ikivanhasta asiasta. Aiemmin kausiruokaan pakottivat vuodenajat ja heikot säilöntämahdollisuudet. Nyt sitä peräänkuulutetaan ilmastonmuutoksen takia.

Vuosikaudet lähestulkoon häpesin vanhempiani, jotka kiersivät kaupan hedelmä- ja einestiskit kaukaa. Banaanit olivat eksoottisimpia hedelmiä ja meksikon pata ja Jacky-makupala erikoisimpia eineksiä, joita meidän ostoskassiimme päätyi. Kesällä nautittiin oman maan salaattia ja isän pyytämää lohta. Syksyllä pääruuaksi oli sieniä ja perunoita ja jälkiruuaksi mustikkaa niin keittona kuin kiisselinä. Talvella joka ikinen viikonloppu tarjolla oli isän pilkkimiä ahvenia ja mummon leipomia karjalanpiirakoita. Keväällä tyhjennettiin pakastinta. Kuoret ja tähteet haudattiin kompostiin. Kukaan meistä ei ollut kuullutkaan kausiruuasta, lähiruuasta, luomusta tai biojätteestä. Eikä kalavesille lähtöä tai sienisaalista hehkutettu Facebookissa.

Aholan sanoin ikivanhassa vara parempi. Joskus on viisaampaa palata menneeseen kuin kehittää uutta. Kiitos uusvanhojen ilmiöiden voin nyt ylpeydellä muistella, miten meillä elettiin. Ja muodikkaasti pyöräyttää omalle perheelleni mustikkapiirakan.

2 thoughts on “Vanhassa vara parempi

  1. Omassa lapsuudessani meillä oli syksyisin omista omenoista puristettua tuoremehua, mikä oli minusta ihan mälsää. Olisin halunnut saada appelsiinimehua kaupasta! Nyt antaisin mitä vain siitä ihanasta omenamehusta…

    • Meillä vanhemmat tekevät edelleen omenatuoremehua :) Tänä vuonna tosin sato oli sen verran huono, että omenoita riitti vain leipomuksiin ja kuivattavaksi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s