Kanaa ranskalaisittain

Meidän perheessä näyttää olevan uusi harrastus: ruokareseptien lukeminen. Mä selailen niitä lehdistä ja mies kirjoista. Viikonloppuna paneuduimme tosin yhdessä Anna ja Fanny Bergenströmin ihanaan Rakkautta, oliiveja ja timjamia -teokseen. Kaunis kirja herkullisine skandinaavisine, eteläeurooppalaisine ja itämaisine resepteineen tuo veden oitis kielelle. Aikamme ohjeita ja kuvia ihasteltuamme päädyimme valmistamaan broileria perinteiseen ranskalaiseen tapaan. Lisukkeeksi teimme oliiviöljyllä, suolalla, mustapippurilla, paprikalla ja chilillä ryyditettyjä lohkoperunoita. Mies totesi, että ateria peittosi maullaan parhaatkin ravintolaruuat mennen tullen :)

BROILERINFILEET PERINTEISEEN RANSKALAISEEN TAPAAN
(Bergenström & Bergenström: Rakkautta, oliiveja ja timjamia)

Ruskista broilerinfileet ensin. Sekoita sillä aikaa 1 ruokalusikalliseen vaaleaa ranskalaista sinappia, 3 rkl hienonnettua persiljaa, vajaa 1 tl kuivattua, murennettua rakuunaa, vajaa 1 tl suolaa, 2 rkl oliiviöljyä, vähän mustapippuria ja 1 puristettu valkosipulinkynsi. Levitä seos ruskistettujen fileitten päälle. Pane fileet uunivuokaan ja 200 asteeseen uuniin 13–14 minuutiksi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s