Vessan uusi ilme

Kerroin talvella jämämateriaaleista rakennetusta vessastamme, jonka aioin remontoida. Tavoitteena oli päästä eroon keltaisista tapeteista ja maalata vessa kaakeleihin sopivaksi. Miltei puoli vuotta homman suunnitteluun sitten vierähti, mutta nyt vessa on valmis.

Tapetit irrotin puolessa tunnissa Clas Ohlsonilta hankitulla tapetinpoistajalla. Suosittelen sitä tästä lähtien kaikille! Tikkurilan maalimalleista päädyin hennon siniseen Kaikuun. Remontti-Ässällä telatuista seinistä tuli kauniit, mutta jotenkin liian puhtaan näköiset. Vaihtoehtoja googlailtuani päädyin vetämään maalin päälle Tikkurilan hopeanväristä Taika Helmiäislasyyriä. En uskonut varoituksia tuotteen vaativuudesta, vaan tuputtelin sitä sienellä vähän sinne tänne. Tulos oli melko kauheaa katsottavaa: helmiäislasyyrin epätasaisuudet nimittäin näkyvät vasta kuivassa pinnassa. Toisen kerroksen tuputtelin vahingosta viisastuneena hieman huolellisemmin. Edelleen seinistä huomaa, ettei asialla ole ollut ammattilainen, mutta muuten olen tyytyväinen lopputulokseen. Kimalteleva pinta on kaunis, ja sävy sopii nyt täydellisesti kaakeleihin.

Vessan seinätilaa päätimme hyödyntää asentamalla sinne lääkekaapin ja hyllyn. Vielä pitäisi löytää hyllylle sopiva kori vessapaperirullille sekä teetättää seinälle canvastaulu tunnelmaa pehmentämään.

3 thoughts on “Vessan uusi ilme

  1. hei, etsin apua kaiku-maalin kanssa. olen itse suunnitellut laittavani kaikua tyttäreni makuuhuoneeseen. ainoa asia joka mietityttä, että huomaako sitä ollenkaan sinertäväksi vai onko se enemmän harmahtava tms? peittikö kuvassa oleva hopea helmiäislasyyri kaiku-maalin kokonaan vai onko kaikukin yhtä harmahtava? mukavaa talven odotusta! :) -hanna ja alisa

    • Kiitos kysymyksestäsi! Meidän vessassamme, jossa on kaksi lediä ja yksi energiansäästölamppu mutta hyvin vähän luonnonvaloa, Kaiku näytti enemmän siniseltä kuin harmaalta. Helmiäislasyyri ikään kuin taittoi sinistä ja teki pinnasta hieman likaisen näköisen suhteessa alkuperäiseen väriin. Joissain suurissa rautakaupoissa värikarttoja voi katsella eriväristen lamppujen alla (luonnonvalo, loisteputki, hehkulamppu). Niitä kannattaa hyödyntää, jotta näkee valon vaikutuksen väriin. Monesti neuvotaan ottamaan astetta vaaleampaa maalia kuin valittu sävy, mutta omalla kohdallani se ei ole kannattanut. Aina voi ostaa ensiksi myös pienen purkillisen maalia ja kokeilla sillä.

      Tässä tuli nyt muutamakin vinkki :) Toivottavasti mieleinen maali löytyy. Iloista syksyn jatkoa!

  2. Kiitos paljon avusta, taidanpa ostaa tuota kaikua, ja katsellaan miltä se näyttää sitten meillä. Kiitos myös lamppu-vinkistä, täytyy käydä vielä sitä kokeilemassa ennen ostoa! :)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s