Melkein vihreä salaatti

Papusalaatti

Omituisia ovat nämä mun heräteostokseni nykyään: toissa viikolla tuoreita punajuuria, viime viikolla papuja. Olivat niin houkuttelevan näköisiä, etten vaan voinut vastustaa! Pavuista syntyi jääkaapin ja kasvimaan sisältöä hyödyntäen tällainen maukas ja suutuntumaltaan varsin runsas salaatti.

PAPUSALAATTI

1 ruukku jääsalaattia
6 lehtikaalin lehteä
kourallinen vihreitä papuja
kourallinen kirsikkatomaatteja
oliiviöljyä
suolaa ja sokeria
1/2 dl pinjansiemeniä

Huuhtele ja kuivaa jääsalaatti ja revi se pieniksi palasiksi. Huuhtele ja kuivaa lehtikaali, poista lehtiruodit ja revi lehdet pieniksi palasiksi. Sekoita jääsalaatti ja lehtikaali kulhossa. Halkaise kirsikkatomaatit ja lisää palat salaatin joukkoon. Huuhtele pavut ja leikkaa päät pois. Keitä papuja vedessä muutaman minuutin ajan. Kuumenna öljy pannulla ja paista papuja siinä, kunnes ne saavat hieman väriä. Lisää ripaus suolaa ja sokeria. Asettele pavut salaatin päälle. Paahda pinjansiemeniä kuumalla pannulla hetkisen, ja lisää ne salaattiin. Tarjoile salaatti vaikkapa laadukkaan oliiviöljyn kera.

PS. Meillä kesän mässyhitti olivat lehtikaalisipsit. Hyvä ohje löytyy täältä.

2 thoughts on “Melkein vihreä salaatti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s