Kasviksia uunissa

Uunissa paahdetut kasvikset

Meillä syödään uunissa paahdettuja kasviksia huomattavasti useammin kuin esimerkiksi keitettyjä perunoita. Ne ovat maukkaita, terveellisiä ja kypsyvät uunissa sopivasti pääruuan valmistuksen ja kattamisen ajan. Kasviksia vaihtelemme sesongin ja mielitekojen mukaan. Tällä kerralla tarjolla oli ”pelunoita, polkkanaa, anttua, pasteakkaa ja sibolia”. Alkuperäinen ohje on Anna & Fanny Bergenströmin ihanasta Rakkautta, oliiveja ja timjamia -kirjasta. Mies osaa tämän lisukkeen teon mua paremmin, ja pikkumiehestäkin on kasvamassa varsinainen mestari.

UUNISSA PAAHDETUT KASVIKSET

5 perunaa
3 porkkanaa
250 g lanttua
250 g palsternakkaa
2 punasipulia
oliiviöljyä
juoksevaa hunajaa
timjamia
(suolaa)
voita

Huuhtele ja kuori kasvikset ja paloittele ne isoiksi paloiksi. Kuori ja leikkaa sipulit neljään osaan. Laita kasvikset uunivuokaan. Kaada päälle oliiviöljyä ja hunajaa. Ripottele sekaan kuivattua timjamia ja suolaa sekä muutama pieni nokare voita. Paahda kasviksia 200 asteessa noin tunnin ajan tai kunnes ne ovat pehmeitä ja saaneet vähän väriä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s